| Reija 的个人资料(¯`°•.¸.• ♥ Reija's Spac...照片日志列表 | 帮助 |
Meidän suloinen pikku balleriinaLilian sai tosiaan tuon balettistudion joululahjaksi ja tuon hameen.
On ollut mieluinen lahja.
Katsotaan nyt kuinka hän siitä innostuu.
Aikomus oli muutenkin jo ensi vuonna viedä hänet satubalettiin. Heissan![]() Niin se uusi vuosi sieltä tulee kovaa vauhtia. Mukavaa tiedossa sillä mennään viettämään sitä Chrisin ja Sadun luo eli ei voisi sitä mukavammin viettäkään. Heillä on myös kolme lasta joten vauhtia piisaa ja ennen kaikkea Lilille ja Joelille mukavaa on kun saa leikkiä Jemilian ja Jamillan kanssa. Kutsu kävi myös jos jäisimme yöksikin. Ei hullumpi ajatus ollenkaan saisipa sitten viettää me aikuiset iltaa vielä lapsien nukahtamisen jälkeen ihan rauhassa. Katsotaan nyt. Lyydialla jatkuu kova yskä. Eilen kävin lääkärissä näyttämässä ja Lilinkin otin mukaan kun on jo kk yskinyt yötä myöten. Onneksi ei nyt sitten mitään löytynyt ei keuhkoista eikä korvista. Aika sitkeää yskää vain on toivotaan, että alkaisi jo helpottaa. Pikkuneiti on löytänyt nyrkkinsä. Se on niin hauskaa katsottavaa kun yrittää kovasti katseella seurata heilahtavaa sitä jotakin joka menee nopeasti ohi. Hassu pikku ihminen!
![]() Tämän päivän huippuhetkiä![]() - Pääsin alekauppoihin kiertelemään - yksin - Löysin Espritin talvisaappaat tosi edullisesti - Mahduin ja ostin tumman ruskeat suorat housut kokoa 36 - Jooa ei pitänyt kuin ihan pientä jupinaa kun tulin kotiin kun kerroin paljon meni rahaa - Tein aivan sairaan hyvää kanaruokaa ja sain syödä sen keskeytyksettä ihan rauhassa - Joel pudotti kokonaisen vessapaperirullan pönttöön johon oli juuri pissannut - Kuulin aivan mielettömän fantastisen jutun joka sai minut iloiseksi - Halasin Jooaa ennen kuin hän lähti töihin ja kuinka ihanaa on painautua hänen rintaansa vasten ja miten hän tuoksui niin hyvältä - Havahduin kuinka hyvää ja onnellista elämäni on kun katsoin lapsiani , kaunista kuustamme joka nököttää olohuoneen nurkassa ja juuri siivoomaani ihanaa kotiamme. ![]() Se on sitten joulu ohi...Olipa mukava ja runsas joulu meillä. Minä laittelin edellisenä päivänä peruna- ja sienisalaatin mehustumaan ja jouluaattona sitten oli niin ihanaa laittaa joulupöytää. Mummi ja vaari tulivat syömään ja kävivät lasten kanssa saunomassa. Jännitys oli niin huipussaan ja arvatenkin lapset ihan täpinöissään ja levottomia kun piti pimeää odottaa. Silloin olisi jo joulupukin tulo lähellä. Jooa laittoi naapurin kanssa pihaan tosi monta pihatulta ja pari jätkänkynttilää. Ne olivat kyllä hienon näköisiä. Lapset esittivät mummin avustuksella tip tap- laulun ja Joel lauloi ja leikki sellaisen tonttulaulun kunnes.. oveen ryskytettiin ja laulu loppui lyhyeen. Kauhealla juoksulla ovelle ja oven takana oli kasa lahjoja. Nämä olivat kuulemma joulupukin lahjoja niitä lahjoja joita oli oikein kirjeelä toivottu. Ne lahjat jotka olivat kuusen alla oli vaan äidin ja isin ostamia ei niitä toivelahjoja kuulemma. Voi että kuinka hienoa on katsoa lapsia kun silmät tuikki innosta ja Joelkin hyppi paikallaan kun ei malttanut odottaa kun Lilin kanssa vuorotellen jakoivat lahjat. Joulupukki olikin oikein anteliaalla päällä silllä lahjoja tuli paljon ja hienoja. Joel sai : *Batman- puvun *lentokoneen *pari helikopteria * Legon linnaan kuuluvat hyökkäysvaunun ja lingon ja äijiä (niinkuin hän sanoi ) *Olopuvun *Kauko-ohjattavan pikkuauton (sellaisen kun Lahden Samulilla ) Joel sanoi toiveensa näin. *Räikkösen formulaauto *Stigan ja jalkapallovarusteita Merili- tädiltä Lilian sai : *keijuasun *balettiasun *balettistudion ja Annabellalle vaippoja Merili- tädiltä *itkevän Annabellan *hienon paidan *Lumikin taloon kääpiöitä ja Lumikin *Yöpaidan Mä sain Jooalta kauneustuotteita ja skype- mikki-kuulokkeet, Hanskilta ja Tertulta 50 e lahjakortin raumalaiseen vaatekauppaan. Jooa sai minulta ajastimella olevan kahvinkeittimen ja jotain muuta pientä. Vähän on haikea olo kun joulu meni jo.....liian äkkiä. Arki se tulla tupsahti ja uutta vuotta odotellaan. 24. luukku![]() Tavattiin Jooan kanssa sokkotreffeillä. Treffit oli järjestänyt Jooan siskon Merilin nykyinen mies Misa jonka tunsin jo ennestään. Oli 22.2 1999 ja tavattiin Stockan kellon alla Helsingissä. Se oli sitten menoa. Tavattiin seuraavana päivänä...ja seuraavana. Kihloihin mentiin 17.4 samaisena vuonna ja naimisiin 4.9- 99 Joel syntyi joululukuussa 2000 ja Lilian 2002 heinäkuussa. Hyvin menee silti vaikka isoja päätöksiä tehtiin tosi nopeasti. ![]() 23. luukku![]() ![]() Huomenna tulee paljastus nimeltä : Vain nopeat elävät... ![]() 22.luukku![]() ![]() Arvatkaas kuka on matkustanut sian kanssa pienessä Fiatissa??? Voi veljet mikä kokemus!!! Olin kesää jälleen mummolassa viettämässä ja olin jotain - jaaa-aa mitäköhän olisin ollut ikäinen en muista , Haettiin mummolle ja vaarille sikaa isosta sikalasta. Kävin siellä sisällä ihan nopeesti kun ei siellä pystynyt kunnolla edes hengittämään niin kauhee haju oli. Sitten kun vaari oli valinnut sian sieltä se laitettiin säkkiin ja mä meni sen sian kanssa takapenkille se oli siellä jaloissa. Kauhea meteli ja KAUHEA haju ja oli kesä!! SE matka tuntui toooooosi pitkältä. Suoraan sanoen hyökkäsin mummolan pihalle sieltä autosta kun päästiin perille. IHANAA raitista ilmaa!!! Nyt se jo naurattaa ja naurettiin mummon ja vaarinkin kanssa sitä kun viimeksi käytiin heillä ja tuli puhe kyseisestä jutusta. ![]() 21.luukku![]() ![]() Olen saanut esittää Mariaa kolme kertaa. Tarhassa, ala-asteella ja nyt viime vuonna tekemässäni esityksessä jossa kaverinin oli enkeli ja minä Maria ja taustalla soi ihana laulu joka kertoo hetkestä kun enkeli kertoo Marialle mitä Jeesus tule tekemään elämänsä aikana. Mä otin kuvia kirjoista näistä eri vaiheista joista enkeli kertoo ja ne kuvat näytetään samaan aikaa power point esityksenä videotykin kautta. Se ja myös nuo aikaisemmatkin esiintymiset Mariana olivat hienoja kokemuksia. ![]() Ihanaa jouluista hössötystä =)![]() Eilen olin tosi tehokkaalla päällä. Tein porkkana- ja lanttulaatikoita ja siivosin. Vein matot ulos ja imuroin ja pesin lattiat. Ulkona olleet matot olivat ihana raikkaat. Taastusti oli pölypunkit kuolleet kun muutaman tunnin mattotelineellä makasivat. Sitten pyyhin pölyjä ja hoidin kukkaset kun oli päässyt vähän kuivahtamaan. Lasten kanssa tehtiin lisää pipareita ennen siivousta. Ja välillä piti tietenkin Lyydiaakin hoitaa kun Jooa oli jotain jouluasioita hoitamassa ja tuli vasta illansuussa kotiin. Joel on kipeä ja Lyydialla ja Lilillä nuha jälleen. Lääkäriinkään ei pääse kun ei ole autoa. Kipeiden lapsien kanssa ei voi lähteä kauheaa matkaa kävelemään tällaisellä pakkasella eikä kiinnostaisi lähteä Raumalle päivystykseen odottamaan kolmeksi tunniksi.Täällä olisi omalääkäriin ennen kolmea mahdollisuus mennä, mutta kun Jooa tulee vasta töistä niihin aikoihin. Epäilen, että Joelilla on keuhkoputkessa jotain häikkää kun ei astmapiiput oikein auta. Sitten meillä on tosi kuiva ilma täällä. Sekin pahentaa tuota yskää. Tänään olen siivoillut lapsien leluja kun esim. Lumikin talon kaikki pikkutarvikkeet, kääpiöden astiat ja pienen pienet haarukat ja veitset olivat ties missä eikä leikeistä tule mitään kun kaikki on hävyksissä. Lili saa lisää kääpiöitä ja Lumikin joululahjaksi niin saa sitten kunnon leikit aikaiseksi. Tuli kivasti kortteja tänään meille. Noita perinteisiä kortteja on niin kiva saada ja ottaa postilaatikosta. Ei enää pitkä aika aattoon. Ihanaa !!! ![]() 20.luukku![]() Ajattelin että saatte tehdä tämän päivän kunniaksi näille sivuille mitä haluatte http://www.netdisaster.com/go.php?mode=baby&control=on&url=http://spaces.msn.com/members/reijafinland/ ![]() 19.luukku![]() Tuli harrastettua iskelmätähteyttäkin monta kertaa nimittäin peilin edessä ja mikrofonina oli harja joka toimi yllättävän hyvin. Mutta silloin vain kun olin yksin. Tosin joskus tuli laulettua Erjan kuullen kun se oli pienempi lähinnä joululauluja. Tuli kommenttia ettei mennyt oikein hyvin... ![]() 18. luukku![]() Lapsuudestani muistan - nyt tosin se naurattaa , mutta silloin pienenä tyttönä se pelotti. Nimittäin mummoni peruukki jota säilytettiin senkin kaapissa. Ainakaan koskea en uskaltanut ei olisi tullut kuuloonkaan. ![]() 17.luukku (taas kiirettä pukkaa..)![]() ![]() Merilin kanssa tuossa yhtenä päivänä juteltiin puhelimessa näistä hauskoista jutuista mitä se oli kun ei ollut itsellä mitä toisilla kavereilla oli ja kuinka se harmitti. Liikkatunnilla ala-asteella olisinkohan ollut toisella luokalla niin harmitti kauheesti kun kavereilla oli hienot jumppapuvut ja mä olisin niin kovasti halunnut sellaisen myös. Minäpä muka nokkelana tyttönä keksin idean. Niinpä otin uimapuvun kotoa mukaan ja vetäsin sen päälle. Arvatkaa sainko kuulla siitä Taisin tehdä sen myös äidin tietämättä. Muutenhan tuota tilannetta ei olisi tapahtunut. ![]() ![]() ![]() 16.luukku![]() Tykkään tosi paljon tehdä kakkuja etenkin koristella niitä. Laitan tähän muutaman kuvan tekemistäni kakuista ![]() Iltaa kaikki !Tänään tosiaan oli Joelin syntymäpäivä.5 vuotta tuli pojulla täyteen Mummi otti lapset aamupäivällä hoitoonsa ja lähdin Lyydian kanssa Poriin kun hän on sellaisessa pneumokokkirokote tutkimuksessa.Lyydia saa kaikki puolen vuoden ikään mennessä annettavat perusrokotteet siellä Porissa. Hän oli niin hienosti siellä. "Jutteli" ja hymyili lääkärillekin kun tutki häntä. Mä pidän päiväkirjaa jos tulee oireita ja jos niin millaisia. Tammikuussa sitten uudestaan. Matkalla kotiin kävin ostamassa pari joululahjaa ja kaupassa. Jooa lähti valmistelemaan huomista Joulu Joyta. Mummi tuossa puhelimessa sanoi, että kun Joel ei oikekin leikkinyt ja oli niin vaisu niin otti kuumeen ja hiukanhan hänellä oli sitä. Varmasti se hänen aika kova yskä on nostanut kuumeen. Katsotaan nyt kuinka käy meidän huomisen Heinolan reissun.. ![]() 15.luukku![]() Mä en koskaan saanut aitoa Barbia Aina sitä toivoin joululahjaksi, mutta tuli kyllä jotain Daisya ja sellaista pirkkabarbi linjaa... Siis sellaisia kun yritti harjata sen hiuksia se pää lähti sellaisesta nuppikaulasta irti! *huokaus* Senköhän takia nyt leikin mielelläni Lilin kanssa sen barbeilla ja letittelen niitä. Ihan kauhea lapsuudentrauma ![]() 14.luukku (sori on ollut kiireitä)![]() Laitatin nuorempana minulle uudessa kampaamossa ja permanentin. Siitä piti tulla sellainen ei niin käkkärä ja sanoin että isoimmilla rullilla mitä löytyy, mutta kauhukseni se oli niiiin hirveä ja kiharainen ettei tosikaan ja etutukkakin oli ihan hirveä!!! Ja kampaaja vielä diffuusiokuivaajalla pöyhötti etuhiukset sellaiseksi kasaksi tuohon eteen. Mä olin aivan järkytyynyt ja menin rantatietä kotiin koska siellä kulki harvakseltaan ihmisiä. Se kun oli kesää niin ei tuota pipoakaan ollut jonka olisi laittanut päähän. Itku tuli kun kotiin siinä pyöräilin. Niin paljon suututti että menin ostamaan permanenttiainetta ja suoristin etuhiuksia. Ihmeekseni tukka pysyi päässäni moisen käsittelyn jälkeen ja oli hiukan parempi, mutta ikinä en enää sinne kampaamoon astunut. ![]() 13.luukku |
|
|