Reija 的个人资料(¯`°•.¸.• ♥ Reija's Spac...照片日志列表 工具 帮助

***

Voi että kun menee aika nopsaan. Ikkunat on edelleen pesemättä ,  mutta kyllä ne ehtii, ne ehtii.
Iloisia uutisia: Vaarini pääsikin takisin kotiin vaikka toisin jo luultiin. Vaari hoidettiin kuntoon ja parani olo entiselleen nyt vain hoitaja tulee hoitamaan lääkkeiden annon ettei isäni tarvitse niin paljon enää huolehtia vaarin hoitamisesta.
Kyllä mä jo ehdin pelästyä, että näinkö se sitten oli vaarin menoa,mut sydän on kuulemma raudanlujaa tekoa sitä vielä porskutellaan monta vuotta toivottavasti.
 
Mutta meidän Joy Night oli tosiaan eilen ja lapsilla oli hauskaa. Olisiko noin nelisenkymmentä lasta ja aikuiset ollut tällä kertaa paikalla. Minä ja Eva tehtiin melkein toista sataa munkkia ja voi pojat niistä tuli loistavia!!  Niitä sitten jäi meillekin kotiin vietäväksi. Säästyin itse tekemiseltä tänä vuonna.
Kehuja sateli ja mikäs sen mukavampaa.
 
Tänään olin koko päivän seurakuntamme naistenpäivillä ja oli oikein antoisa päivä.
Jooa oli (Chris, kehuja tulossa)  imuroinut kämpän ja pessyt Lyydian sekä järjestellyt ja siivonnut kaappeja.  Lapset oli puettu ja tavarat kasattu kun menivät ystävämme ja heidän lapsien  kanssa puistoon josta suunnistivat sitten mäkkiin . Koti-isien pelastus
 
Huominen on vielä auki mitä tehdään maanantaista puhumattakaan, joten eipä muuta kuin munkkeja munkkeja munkkeja vaan kaikille.
 
Kiitos spaceystäväni vapputervehdyksistä ja pikkusysterille myös
 
                                             Kiitos Kati

Image Hosted by ImageShack.us

 

Kiitos Syanide

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Kiitos Lumikki

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Ja Erja

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Kiitos Virpi !

Image Hosted by ImageShack.us

tervehdys =)

 

Image Hosted by ImageShack.us

Kyllä taas on laiskuus ollut huipussaan. Mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi tännekään.

Image Hosted by ImageShack.us

Ikkunat kiljuvat suorastaan pesua, mutta EI JAKSA!!
Miten voi olla mahdollista, että kun tulee kevät ja aurinko , ihana ilma,  lämmintä,sitä tulee olo ihan veteläksi, väsyttää...
Luulisi, että vaikutus olisi päinvastainen.
 
Sieltä se vappukin tulee , simat ja munkit.
Perjantaina on vappu Joy lapsille. Kaikkea mukavaa jälleen luvassa sielläkin.
 
Muuten meillä ei mitään ihmeellistä ole suunnitelmissa vappuna.
Mennään varmaan Raumalle katsomaan Rauman poikasoittokunnan marssia niin kuin aina ennenkin ja toivotaan, että on hieno kevätilma silloin.
Huomenna on Joelilla kerhossa naamiaiset aikoo pukeutua ritariksi. Mukaan saa ottaa herkkuja. On varmasti mukava kerhopäivä.
Naapurin Mia tulee mukaan viemään Joel kerhoon ja sitten tullaan meille herkuttelemaan. On se kiva kun on naapurissa niin mukavia ihmisiä.  Lapsetkin tykkää niin paljon heistä ja etenkin Lili Miasta
 Image Hosted by ImageShack.us
 
Lapset leikkii tuossa , että Joel on vauva. Näinpä Lilin laittavan vaippaakin Joelille heh
 
Kyllä vähän laittaa mielen matalaksi kun katselee tuota meidän pihamaata. Olisi niin ihana nyt kun lumet on sulaneet tehdä ja suunnitella sitä .
Pihasta puuttuu siis maakerros, mullat ja nurmikotkin piti olla jo viime vuoden elokuuhun mennessä laitettu, mutta ei ole rakennuttajan takia  On liian pitkä tarina kerrottavaksi, mutta suututtaa kun omalle pihalle ei lapset pääse tänäkään kesänä leikkimään.
Jooankin on niin vastenmielistä soittaa tälle rakennuttajalle kun aina tulee aina jotain kärhämää sen kanssa. Sen kanssa kun ei voi keskustella kunnolla kun alkaa aina selittämään ja selittämään. Oikea tarinoiden kertoja. *huokaus*
No, kaipa se tästä.
 
 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Juhannuksena Prahaan =)

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

Elämää

Image Hosted by ImageShack.us 

Voi sentään..mun vaarini (94v.) on sitten joutunut lopullisesti sairaalaan. Meni niin huonoon kuntoon ihan muutamassa päivässä. Ajatelkaa, että on asunut yksin tähän saakka - jonkin aikaa on kyllä tullut ruoka kaupungilta, mutta kuitenkin on pärjännyt näinkin pitkälle. Meidän teräsvaari !

Image Hosted by ImageShack.us

Ei varmaan muista minuakaan tai en tiedä..on tuo lähimuisti mennyt aikalailla.
Voi sentään...haluisin mä vielä nähdä silti vaarin vielä. Harmi kun on nin paljon välimatkaa.
 
Kyllähän sen jo ymmärtää, että matka päättyy ja kun hän on niin iäkäskin jo, mutta silti on surullista ajatella, että vaari ei ole enää siellä pienessä asunnossaan ovella vastassa  kaapissa sipsiä, limskaa ja kettukarkkeja varattuna meitä ja lapsia varten.
 
En haluisi vieläkään vaarista luopua vaikka onnekas olen, että näinkin kauan olen saanut vaarin pitää. Etenkin kun meni aikaa hukkaan teinarina. Jäi tuo vaarin luona käyminen vähemmälle. Oli mukamas paljon tärkeämpiä juttuja.Nyt olen yrittänyt sada takaisin mentettyä aikaa aina kun ollaan käyty Heinolassa on reissuun kuulunut vaarin luona vierailu.
 
Vaari alkoi tuntua entistäkin tärkeämmältä ja läheisemmältä kun sain omia lapsia. Kai se juontaa lapsuuteen ja ne muistot vaarin kanssa tuli aina mieleen.
 
Mutta arki jatkuu....
Hanski- vaari haki isommat lapset uimahalliin ja heille Vasaraisiin. Paljastin asian vasta nyt aamulla kun olisi kiivenyt jo seinille illalla jos olisin kertonut illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa. Niin intona ovat aina mummin ja vaarin seurassa.
Lyydian neuvolasta tulin äsken ja paljon on neiti kasvanut ja kehittynyt. Kaikki on normaalia ja ok. Mikäs sen hienompaa.
 
 
Meillä tyttöjen kanssa matkasuunnitelmat vielä jatkuvat.
Milano olisi hieno paikka vielä kun löytyisi sopivan hintainen hotelli ja lennot edistäisi asiaa paljon.
Täytyy jatkaa etsimistä. On tosi epämiellyttävää ja vastenmielistä katsella kuvia eri kaupungeista mihin olisi mukava matkustaa. NO EI TODELLAKAAN ole. 
Mä olen mitä ilmeisemmin tästä lähtevästä naisporukasta kaikista innokkain. Muut onkin matkustelut HIUKAN enemmän
Nyt täytyy siirtyä siivous hommiin. Jooa lähtee kohta töihin ja mulla siis luvassa ihanaa kahdenkeskistä aikaa Lyydian kanssa.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille
 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Erjasta lehtijuttu Etelä- Suomen Sanomissa =)

Heinolan lintutarhalla hiljaista

Image Hosted by ImageShack.us

Harjoittelijat Erja Vehkasalo, Anna-Mari Mäkelä ja Evita Saarinen purkavat lintutarhan ruokakuormaa. ESS / Seppo Silventoinen

Vain pöllöt pihalla, koululais-ryhmät peruneet lintuvierailuja
Muonaa menee konttikaupalla, vaikka Heinolan lintutarhan meno onkin hiipunut muista keväistä. Tarhalle jääneet hoidokit hoidetaan. Uusia ei oteta toistaiseksi. Taudin uhka pitää linnut sisätiloissa. Vain pöllöt pääsevät pällistelemään ulkohäkkeihin katoksen alle.
Kävijöitä kirjautuu laskuriin harvaan tahtiin. Ihmisillä on vähemmän nähtävää. Monet koululaisryhmät ovat peruneet keväisen lintutarharetken. Kaikkiaan tarhalla pyörähtää yli satatuhatta kävijää vuodessa.
- Varauksia peruttiin eniten silloin, kun keskustelu lintuinfluenssasta kävi kuumimmillaan. Se on ihan ymmärrettävää, kun lausuntoja antoivat ministeriön korkeat virkamiehet, kertoo lintuopas Olli Vuori.
Peruutusten tilalle on toki tullut uusia opastusvarauksia. Keväisin, etenkin toukokuussa, Heinolan lintutarhalla on koululaisryhmien sesonki. Myös syksyn leirikoulut tuovat natiaisia tarhalle.
Busseittain koululaisia
Heinolan lintutarhaan tutustuu vuosittain bussilasteittain koululaisia noin 150 kilometrin säteeltä.
Myös monilla esimerkiksi Linnanmäelle matkaavilla ryhmillä on tapana poiketa moikkaamassa siivekkäitä. Tänä keväänä silläkin rintamalla on hiljaisempaa. Vaikka tautiriski on olematon Heinolassa, senkin riskin monet opettajat jättävät ottamatta.
Heinolassa päätettiin muutama viikko sitten, että oudosti käyttäytyviä lintuja ei oteta tarhalle hoitoon toistaiseksi. Edetään päivä kerrallaan ja odotetaan ministeriön ohjeita.
Tarhalle ei ole nyt tarjottu loukkaantuneita lintuja. Yksittäisiä soittoja kuolleista varpusista, puluista ja harakoista tulee.
- Eräs mökkiläinen toi kuolleen viirupöllön kotimatkallaan. Halusi tietää, mihin lintu on menehtynyt. Nämä ovat ihan normaaleja tapauksia. Tällainen talvi niittaa heikoimpia, kertoo Olli Vuori.
Tervettä varovaisuutta
Heinolan tarhalla on parhaillaan kolme harjoittelijaa, Erja Vehkasalo, Anna-Mari Mäkelä ja Evita Saarinen, Päijänne-instituutista Asikkalasta. Eläintenhoitajaksi opiskeleva Erja Vehkasalo ei epäröinyt tulla tarhalle, vaikka lintutaudista on kerrottu isoin otsikoin.
- Turhaa vouhotusta. Mutta terve varovaisuus on aina paikallaan eläinten kanssa, sanoo Heinolasta kotoisin oleva Vehkasalo.
Hän harmittelee sitä, että tarha ei voi ottaa lintuja hoidettavaksi toistaiseksi. Tosin niin sanotut varmat kolaritapaukset huolitaan hoitoon.
Heinolan lintutarhan päätehtävä on kuntouttaa luonnonvaraisia loukkaantuneita lintuja takaisin luontoon.
Uusia maksajia etsitään
Linturalli pyörii Heinolan kaupungin piikkiin. Tarhan työryhmä esittää yhdistyksen tai kannatusyhdistyksen perustamista toiminnan vetäjäksi. Päämaksaja olisi edelleen kaupunki, mutta yhdistyksen olisi helpompi haalia ulkopuolista rahoitusta. Maksajaa etsitään ministeriöistä.
Työryhmän esitys yhdistysmallista jäi pöydälle teknisessä lautakunnassa pari viikkoa sitten. Teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen esitti, että lintutarha jatkaisi nykyisin eväin. Tarha on teknisen toimen viherpalvelun alainen.
Lintuopas Olli Vuori on sitä mieltä, että paikan kehittäminen ei etene vanhalla mallilla. Ulkopuolisen rahan saaminen helpottaisi kaupungin osuutta. Samalla mietitään laajemman alueen kehittämistä.

Sitä ja tätä..

Sinne meni tämä pääsiäinen.

Image Hosted by ImageShack.us

Eipä me mitään ihmeellistä tehty tänäkään vuonna, lapset etsi munia ja sen sellaista.
En edes tehnyt mitään pääsiäisateriaakaan. Olenpas tylsä ja ikävä ihminen.
Eilen kävi vieraita Emilia ja Rauli.
Lapsetkin odotti niin kovasti heitä jo kolme tuntia liian aikaisin aloitti odottamisen. Karkkia tuli Joelille ja ihana rinsessamekko Lilille ja meille juustoja ja rypäleitä ym.nami herkkua. Ihania nuo E ja R.  Lili fanittaa etenkin Emiliaa.  Hän kun on niin kaunis ja on hienoja vaatteita ja koruja joita Lilin on niin kiva ihailla ja hypistellä.
 

Image Hosted by ImageShack.us

Tytöillä on räkätauti päällä tänään huomasin tai Lyydialta huomasin jo illalla kun oli nokka tukossa nukkumaan mennessä. Yö menikin vähän niin ja näin sen takia.
Niin ja Emppu ja Rauke niin meiltä se nuha on sitten tullut jos alkaa olla oireita jonkiin ajan päästä.
Sellaista se on kun vierailee lapsiperheessä.
 
Mä kävin taas tänään leikkauttamassa tukkani saman ailla kuin viimeksikin. Oli jo kasvanut mallistaan pois.
 
Mitäs muuta..ei kai tässä muuta tällaita yleistä löpinää jälleen.
Harvoin pysty keskittymään mihinkään syvällisempään tässä härdellissä.
Ehkäpä illalla jos sitä kirjoittaisi jotain muuta mitä päässä liikkuu ajatuksia.
 
Kone vaan temppuilee edelleen.  Täytyy pyytää tuo naapurin Make apuun jospa osaisi jotain tehdä asian hyväksi.
Pelkään, että kone vielä leviää tässä. Kuvat on laitettu cd- levylle joten se huoli on pois.
Nyt täytyy lopetella tuntuu taas niin tahmealta tää toimivuus, että varmasti kohta jumittaa.
Mukavia kevätpäiviä kaikille.
 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Muutoksia minullakin

Innostuin sitten minäkin vähän muuttelemaan jälleen speissiäni.Vieraskirja jäi kesken kello on jo niin paljon, etten jaksa siihen enää keskittyä.
Miten kummassa intouduinkin laittamaan lentokoneaiheisen taustan..
Ettei vaan siintäisi jo mielessä kesäinen reissu jonnekin..hmmm
 
Palatakseni vielä torstaihin tosiaan vanhempani kävivät meillä ja olivat jopa yhden yönkin.
Tuli perssiin alla melkein lähtivät kun oli sitten heidän kultsu Nemo intoutunut ripuloimaan keittiön matolle. Haju ollut kyllä varmasti aika mielenkiintoinen.
Naapurin täti siellä koiruutta hoiteli sen aikaa kun täällä olivat.
Voi sentään..mitäköhän lie Nemo rassukka vetänyt masuunsa.... Syönyt varmaan jotain lumen alta paljastunutta.
 
 Eipä me mitään ihmeellistä saunomista ja syömistä.
Niin, se karhunliha..oli aika mielenkintoinen makuelämys.
En nyt niin kauheesti siitä pitänyt. Söihän sitä, mutta mutta..jokin laittoi vastaan.
Joelkin sitä maistoi, mutta ei tainnut hänkään sitä kauheesti välittää.
 
Perjantaina mentiin Tertun ja Hanskin luo kahveelle. Sieltä  vanhempani sitten lähtivät kotio...ja mitä ilmeisemmin löysivät kotiinkin kun päättivät rohkeasti lähteä Hanskin opastuksilla seikkailemaan  pitkin Vasaraisin kyläraitteja.
 
Tänään oltiin sitten Tinon 30- vuotis synttäreillä.
Eva oli laitanut TODELLA maittavat tarjottavat.  Kiitos vielä kerran.
Jooa jäi vielä viettämään miesten iltaa sinne...tiedossa oli ainakin jotain saunomista enempää ei mulle kerrottukaan.
Ja kyydinkin kai saa kotiin.
Lapset nukkuu ja mä täällä valvoskelen. Näin se menee. Omista yöunistani otan oman aikani niinkuin varmaan kaikki pienten lasten äidit ja isät.
Ja nyt jo  tuli Jooakin äsken kotiin saunan raikkaana.
Taidankin siirtyä hänen seuraan.
Mukavaa sunnuntai päivää kaikille .
Moikka
 

♥ ♥ ♥

Image Hosted by ImageShack.us

 

Täällä jo kovasti odotellaan mun isää ja äitiä. Lapset katselee tuossa Disney Channeliltä jotain ohjelmaa ja Lyydia nukkuu.

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

 

Mulla on kauhee "jysäri"...päätä särkee ihan tuskassa eikä minkään valtakunnan särkylääkettä koko talossa. Täytyy vaan nyt odottaa kun he tulevat niin jos lainaan iskän autoa ja käyn hakemassa jotain apteekista ei tuu muuten mitään.

Eilen kun Jooa tuli töistä haettiin Joel kerhosta ja vietiin hänet ja Lyydia mummin luo hoitoon kun mä lähdin uimahalliin isompien lapsien kanssa. Meillä oli Sanna ja hänen kaksi lasta seurana ja hauskaa oli.

Tänään päästän maistamaan sitten ihan ehtaa karhunlihaa ! Kuka on maistanut ? Ei taida kovin montaa löytyä.

Mielenkiinnolla odottelen miltä maistuu.

 

Lauantaina olisi juhlia tiedossa ja siellä olisi sitten meihille jatkot saunaillan muodossa . Kiva idea.

Siinä meidän kuulumisia jälleen.

Viettäkää mukava pääsiäinen ja syökää munia.

Moikka      

 

 

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

 

Kiitos Marja- Liisa !

 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Kiitos Syanide ! 

Image Hosted by ImageShack.us

 

Kiitos Hanna !!

Image Hosted by ImageShack.us

 

Kiitos Minna !! 

Image Hosted by ImageShack.us

 

 

Kiitos Kati !!  

Image Hosted by ImageShack.us

 

Ja kiitos Erja !! Bua hah hah =))

Image Hosted by ImageShack.us

Lisää kuulumisia

 
Ja taas tuli postia Eurajoen kunnalta.
Tekninen lautakunta ilmotti sitten että he ovat käsitelleet aloitteeni ja sanoivat, että valitettavasti määrärahoja ei ole kevyen liikenteenväyliin , mutta ottavat aloitteeni uudelleen käsittelyyn vuoden- 07 talousarvion yhteydessä.
Ja pulkkamäkiin ei ole myöskään määrärahoja. Kyllähän mä vähän pelkäsin, että tekninen lautakunta on kovempi pala. Totta kai kunnanhallitus haluaisi niinkuin minäkin, että täällä olisi kaikki mitä tarvitaan, mutta rahakirstun omaavathan sen sitten kuitenkin päättävät ja se on eri asia vaikka kuinka kuka haluaisi ja tarvisi mitä.
Kiittivät kuntalaisaktiivisuudestani... että sellaista
Tässä mietin, että mitäs nyt sitten...ajattelin jatkaa silti olemaan tikkuna Eurajoen päättäjien persuksissa
Ei tämä tähän jää...aloitan kuntalisä kamppanjani.
 
Mutta mukaviakin uutisia kerrottavana.
Nimittäin lähdetään tyttöporukalla sinne jonnekin määränpää ei ole vieläkään valittu, mutta jonnekin lentokoneella pariksi päiväksi ilmeisesti jokin ostos- hengailureissu. Yksi vaihtoehto oli Frankfurt, mutta tosiaan ei tiedä vielä.
Jooa lupasi sitten eilen, että hän katsoo lapsia ja taitaa yön olla isommat mummolassakin sen ajan kun olen poissa nimittäin olisi aika rankkaa olla lapsien kanssa aamusta iltaan. Minäkin olen ollut enimmillään silloin kun odotin Lyydiaa lapsien kanssa toista vuorokautta ja kyllähän se aika raskasta oli ja nyt Jooalla olisi vielä Lyydiakin hoidettavana.
Ihana rakas Jooa  kun lupasi, että mä pääsen tyttöjen kanssa. Tekee varmasti mulle tosi terää.
Mutta se olisi sitten Juhannuksen jälkeen kun Joallakin alkaa loma.
 
Nyt lapset ovat aika väsyneitä  viikonlopun reissusta taidan jättää Joelin kerhonkin väliin, että ollaan rauhassa tämä päivä ja nukutaan vaikka kaikki päiväunet.
Jooakin tulee parin tunnin päästä töistä. Taisi olla aikamoinen morkkis nousta ennen viittä loman jälkeen. Voi raasua
 
 
 
Mun isä ja äiti tulevat torstaina yhdeksi yöksi tänne meille kun äidillä on lomaa
Mukavaa kun lapsetkin näkee toistakin mummia ja vaari kun liian harvoin nähdään.
Siinäpä lyhyesti jälleen.
 Huomiseen
 
 
 

Täällä jälleen

 
 
Oli tosiaan oikein mukava reissu.
Merili piti meitä jälleen hyvänä siellä ja palvelu on loistoluokkaa.
Heidän uusi koti on todella upea etenkin me Jooan kanssa tykätään heidän keittiöstä ja mä pidän siitä aniliininpunaisesta olohuoneen seinästä. Laitan kansiooni kuvia.
 
Perjantaina Misa ja Jooa olivat lasten kanssa Merilin koulussa missä hän on opettajana. Käytiin avaamassa ovet ja he olivat lasten kanssa siellä jumppasalissa touhuamassa lähinnä tällä kertaa sählynmerkeissä ja jotain koripalloakin taisivat pelailla.
Mä kävin Merilin ja Lyydian kanssa sitten sillä aikaa ruokaostoksilla.
Illalla oli ihania herkkuja, erilaisia juustoja ja keksejä, rypäleitä, kanarintafilettä...hmmmm ihanaa
Lauantaina käytiin kaupungilla ja syömässä ja pariskunta K lupasi sitten tarjota. Puss =)
Illalla kävin Misan ja Jooan kanssa oikeen kunnon snagarilla..
Voi pojat mikä paikka !!
Keittiö oli..no luotin Suomen tehokkaisiin terveystarkastajiin ja pistin hyvällä halulla pitakebapia  suuhuni ja toivoin, että ei tulisi mahanpuruja.
Sunnuntaina sitten tavattiin Katri perheineen.(Olemme siis netin kautta tutustuneet ja nyt tavattiin ensi kerran )
Käytiin tosiaan Tex Mex- tyyppisessä ravintelissa ja oli tosiaan heidän annoksilla kokoa .
Me Jooan kanssa valittiin dippailtavia ja oli kyllä hiukan pettymys, mutta siis íhan ok sapuska. Nälkä lähti  ainakin.
Katri antoi ihanan lahjan !  Oli jotenkin hellyttävää ja olin otettu kun hän antoi itse tekemänsä kauniin helmikoristeketjun missä oli (sattumaako)  tummanpunaisia helmiä.
Se on kaunis  kiitos Katri. Ihan sydämessä läikähti kun katselin sitä tarkemmin autossa kun ajeltiin kotia kohti.Minua varten tehty..
 
Samuel oli niin ihana nuorimies ja alkoi sitten n. puoli tuntia ennen kotiin lähtö vasta selttämään ritareista ja lohikäärmeistä ja kultakolikoista.
Pari tuntia meni rohkeutta hakien, mutta siis mahtava jäbä )
Ja Liina!!  Kuinka ihana , valloittava on oikea sana kertomaan ihana hymy tyttö eikä vierastanut Jooakaan vaan osotteli ja yritti kovasti kertoa tarinaa seinällä olevasta intiaanikoristeesta ja neonvalo kyltistä.
Olin ihan myyty, mutta syliin ei sentään uskaltanut. Ehkäpä sitten kesällä kun he tulevat ( siis toivottavasti ) kyläilemään kesäreissuillaan täällä meillä siten.
Siinäpä se täytyy vaan todeta, että on todellinen rikkaus kun on ystäviä ja kuinka mahtavaa on saada uusia ystäviä. Sitä tuntee olevansa tosi etuoikeutettu.
 
 
 Image Hosted by ImageShack.us
 
 

Pikaisesti kuulumisia

 
Meillä on on ollut koneen kanssa ongelmia kun menee aina jumiin vähän sen jälkeen kun laittaa päälle tai jonkin ajan päästä kun on ollut päällä . Otetaan vastaan vihjeitä viisaammilta mistä voisi johtua. Jooa on tehnyt päivityksiä virusohjelmilla ja levyn eheyttämistä mutta ei auta. Nyt yritän nopeasti kirjoittaa ja toivoa ettei mene jumiin.
 
Huomenna aamulla lähdetään kohti Kokkolaa joten sunnuntaina sitten kuulumisia lisää.
Pakkaan nyt valmiiksi niin päästään aamulla lähtemään mahdollisimman sujuvasti.
Tapaamme nettiystäväni Katrin ja hänen perheensä ensi kertaa Kokkolassa ja sitä odotan myös innolla. Messengerissä ollaan juteltu ihan kamerankin kanssa ja puhelimitse, mutta on se tietysti ihan eri asia livenä tavata. Jännittävää !!
 
Sitten tietoa kunta- aloitteestani eli pari päivää sitten tuli pöytäkirjasta ote kotiin ja siinä kerrottiin, että kunnanhallitus oli aloitteeni hyväksynyt yksimielisesti eli kevyenliikenteen väylistä menee nyt sitten tekniselle lautakunnalle valmistelupyyntö ja jään mielenkiinnolla odottelemaan miten asia edistyy.
Nyt ei muuta kuin oikein mukavaa viikonloppua ja sunnuntaina palataan jälleen asiaan.
Moikka

Ruokaohje pian nelivuotiaalta pojulta =))

Image Hosted by ImageShack.us

 

Image Hosted by ImageShack.us

Ihan mainio kaverini poika ehdotti äidilleen mitä tehdään ruoaksi ja äitihän otti kynän ja papria ja laittoi ohjeen ylös jotta voitte kokeilla makunystyröitänne hiveltäviä ohjeita (omalla vastuulla )


Vaniljakiisseliräiskäleet:
  • laita mansikkamehu vuotamaan (Tarkoittaa valumista Samuelin mielestä)
  • suklaapalasten pitää olla isompia ja ne pitää panna ylös
  • sekoita sitten mansikasta maut
  • vaniljakiisselin jälkeen, laita mehut pöytään
  • leivo pullat samalla hetkellä
  • ja sitten tarvitaan kirsikat (ne pitää ostaa)
  • myös pillimehut ostetaan (ainaskin 7 kappaletta)
  • sitten haetaan keksit
Räiskäleet :
  • suklaa
  • mansikkamehu              nämä sekoitetaan vispilällä
  • EI jauhoja
  • 4 kirsikkapurkkia
Muista kutsua vaari :

Paista räiskäleet leivinuunissa . Tulee makeaa !! Muista : Suklaa pannaan kermaviilin jälkeen

 

Image Hosted by ImageShack.us

♥♥♥

 
Eilen tosiaan alkoi sitten Jooan virallinen talviloma ja heti alkajaisiksi lähdettiin eilen Myllyssä käymään ja mukaan tarttui vaatteita Jooakin sai kengät ja takin itselleen.
Tuntuu aina siltä,että lapsille vaan tulee ostettua useammin ja itse kulkee jos minkä näköisissä kuteissa.
Myllyssä oli sellainen ihme laite jossa oli neljä trampoliinia ja lapsille laitettiin valjaat päälle siinä sitten sai hyppiä ilman huolen häivää. Maksoi 4 e 5min., mutta onneksi oli niin hiljaista, että se kiva täti siinä antoi meidän lapsien hyppiä siinä varmaan 15  minsaa.
Mä lähdin yksin vaatekauppoihin kiertelemään ja kun sieltä tultua katselin mihin Jooa oli lapsien kanssa mennyt niin siellä oli lapset TAAS hyppimässä.
16 egee meni hyppimiseen, mutta kyllä se oli hauska lapsista.
Lyydian kanssa meni tosi hienosti hän nautti kun laitoin vaunut rattaiksi ja hän sinä näki sitten hyvin ympärilleen ja nähtävää ja kuultavaa oli paljon.
Myllyn jälkeen Jooa vei minut ja Lyydian kaveripariskuntamme Erikan ja Henri luokse siksi aikaa kun hän meni lapsien kanssa Karibian kylpylään.
Sitten kun he tulivat sieltä väsyneinä , mutta onnellisina mä kävin pika pikaa Erikan kanssa Zarassa katsomassa mulle takkia, mutta ei löytynyt oikein mitän käytännöllistä. Yksi olisi ollut sellainen vitivalkoinen jakkumallinen leveän vyön ja kullanvärisen soljen kanssa, mutta ei ole OIKEIN kolmelapsisen perheenäidin takki...
 
Kauhee jännitys päällä ettei tule nyt mitään tauteja, että päästään perjantaina lähtemään sitten Kokkolaan.
Nyt täytyy mennä ruoan laittoon pikaisesti vain laitoin jotain.
Moikka