| Reija 的个人资料(¯`°•.¸.• ♥ Reija's Spac...照片日志列表 | 帮助 |
Heissan !Tänään oli avoimen päiväkodin kevätjuhla siinä päiväkodin pihalla. Aamu oli todella kaunis Joel sai eilen uudet verkkarit ja pelipaidan nro 9 Ronaldo! Tietenkin Brasialian väreissä. Huomenna hänellä on sitten tämän vuoden ensimmäinen jalkapallokoulu Niin ja pitäähän kunnon futiksen pelaajalla olla nappikset ja säärisuojat Maalien teko ei nyt ainakaan ole varusteista kiinni. Vuoden päästä sitten on Lilianin vuoro kun selviää mistä hän alkaisi pitämään noin niin kuin leikkimielisenä harrastuksena.Eurajoelle kun tästä muutetaan pian niin siellähän on oivat mahdollisuudet harrastaa yleisurheilua. Lili kun on lahjakas noin niin kuin liikkumisensa puolestakin ja tykkään kaikesta kiipeilystä ja hyppimisestä. Nähtäväksi jää. Kerho meni Joelilla loistavasti ja ihan hyvillä mielin syksyä sitten odotellaan senkin suhteen. Saa nähdä kuinka väsynyt isäntä on kun töistä tulee.Pitäisi ne tapetit vielä valita ja käydä rakennuksella. Sitten onkin kaikki valmista ja ekun odotellaan ,että miehet niitä alkaa laittelemaan. Täytyy heille tehdä vielä selvitys ihan vaikka vihkoon tai johonkin mitä laattaa ja tapettia tulee mihinkin huoneeseen ja jne. Jännityksellä odotellaan kuinka käy ,tuleeko meillekin oksennustauti Oisipa nyt jo mulla käytössä se pesutorni.Lakanat ja kaikki pussilakanat olisi niin helppo sitten vaan laittaa puhtaana ja kuivana sänkyihin kun niitä voi jokunen mennä pesuun. Eilen se mulle ostettiin ,mutta ei ole vielä meidän käytössä.Sinne uuteen asuntoon se on vasta sitten tulossa. Nyt täytyy vaan taudin meille iskiessä jotenkin selvitä. Voi kun alkoi niin väsyttää...tekisi mieli mennä tuonne peiton alle. Oikein hyvää huomenta !Minä taas täällä näin aikaisin kun se sama vanha..uni karkasi silmistä Lapsetkin vielä nukkuu Yhdentoista aikoihin lähdetään Eurajoelle ajelemaan ja mennään sinne mun kaverin luo ja lähdetään heiltä sitten kävelemään kerhoon kun Joel ja Onni menee sinne tänään tutustumaan. Joel ainkin tosi reippaasti suhtautui Tämä on sellainen isojen poikien juttu.Hän on niin tohkeissaan. Saapi nähdä kuinka käy. Onneksi nyt Onni on hänen kanssaan siellä tämän tutustumispäivän ,mutta syksyllä sitten Joel yksinään olisi uusien kavereiden kanssa. Iltapäivällä lähdetään sitten miehen kanssa lamppukauppaan valitsemaan halogeenit ja lamput uuteen kotiin.Ja mulle ostetaan pesutorni Oi voi , mä e ole saanut vielä oikein mitään aikaiseksi pakkaamisen suhteen Ärsyttää kun tää hemoglobiini vaan pysyy alhaalla vaikka syön kilokaupalla rautaa (ainakin tuntuu siltä ) ja se väsyttää mua ihan hirveesti Kaipa se sitten hitaasti, mutta varmasti nousee Ei nyt kyllä lähden sinne kahvin keittoon. Moi !!Lapset katsoo tuolla aamun piirrettyjä. He ovat alkaneet tykätä Mikki Hiirestä, Aku Ankasta ja nyt tulee just Tom & Jerry.Ne on niin hauskoja heidän mielestä ja kyllä mä itsekin niistä olen aina tykännyt. Mulla oli vähän eilen illalla pelottavia hetkiä kun mä tajusin ja aloin oikein miettimään, että kun vauva tuolla masussa on ollut pari päivää niin hissukseen..ihan itku tuli kun aloin jo pelkäämään, että nyt vaavi on varmasti sinne kuollut Jooa minua lohdutteli halasi ja sanoi kyllä ihan viisaita sanoja..eihän hän eikä minä voida sille mitään jos niin käy.Eihän se meidän kädessä ole.Kyllähän mä sen tiedän. Kait se näin raskaana hormoonien jyllätessä pelot voimistuu.Menettämisen pelko on niin voimakas. Tunnustelin ja vähän koitin jo herätellä josko pienen potkun edes äidille antaisi..pitkään aikaan ei mitään tuntunut. Mutta sitten ihan tuolta alhaalta Vauva oli ihan eri asennossa ollut viime aikoina kun ei sillä lailla liikettä tuntunut kuin ennen.Ja liikettä ja potkua kun on ollut tosi paljon niin alkoi jo huolestuttamaan. Sitä tämä äitiys on senkin jälkeen kun raskaus Tässä vasta äitinä sitä oppii tuntemaan itsensä ja mitä todella on kaikessa raadollisuudessaan ja helposti se muuttuu syyllisyydeksi kun ei aina pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi tai pitäisi.Kuka määrittelee sen millainen äiti pitäisi olla? Ainakaan ei kannata ensimmäistä vauvaa odottaessa lukea vauvakirjoja ja artikkeleita, kun teet näin niin olet hyvä ja jos teet näin olet epäonnistunut ja huono äiti. Mutta nyt pääasia on , että vauva elämöi taas samanlailla kuin ennenkin ja mua pelko hellitti. Hyvää sunnuntai päivän jatkoa teille kaikille jotka täällä piipahditte Heippa taas!Niin se aamu valkeni aurinkoisena tällä Raumalla.Kiva kun tätikin on käynyt kurkkimassa meidän kuulumisia. lapset katsoo tuolla Aku Ankkaa ja sitten tästä pitäisi lähteä kaupassa käymään. Ehkäpä jos kirjastossakin piipahdettaisiin. Jooa on tosiaan taas töissä...ihana kulta kun jaksaa painaa hommia Vaikka onhan se mullekin rankemapaa kun tavallaan arki jatkuu samanlaisena viikonloputkin lapsien kanssa. Maanantaina Joel menee kerhoon sitten tutustumaan syksyä varten.Pari tuntia siellä yksin sitten on paitsi nyt on hänen hyvä ystävä Onni siellä hänen kanssaan tämän tutustumispäivän. Muuten Onni on aamupäiväryhmässä toisin kuin Joel joka on iltapäivässä, joten tulee sitä harjottelua ilman äitiä. Kyllä hän jo varmasti kaipaakin sitä ryhmässä oloa ja omia kavereita ilman äidin säätämistä. Nyt täytyy tästä lähteä lasten kanssa kunhan mä olen laittautunut vähän ihmisemmän näköiseksi. Illalla taas palaillaan . Iltaa =)Nyt on Joy Night ohi tältä keväältä. Mukavaa tuntui lapsilla olevan ja me vetäjätkin ollaan tosi tyytyväisiä.Kivaa oli. Jooa tulee kohta nukkumaan kun menee taas viikonlopuksi töihin en voi tässä kauaa viettää aikaa kun kone on meidän makkarissa. Pikaisia kuulumisia siis vain ja ilman hymiöitä kun en ehdi niitä tähän etsiä. Laitan muutaman kuvan Joysta tähän blogiin niin näette mistä oli kyse.Tällä kertaa vietimme sen ulkona ,koska oli hieno ilta ja viimeisen päätös Joyn kunniaksi. Kiirettä on muutenkin pitänyt ettei ole tännekään kunnolla ehtinyt. Huomenna ehdin enemmän tännekin sitten luultavasti joten palaillaan. Hyvää yötä Heippa!!Lapset nukkuu vielä ja minä tänne heti kiiruhdin päivittämään tätä blogiani. Tänään tiedossa Uudenkaupungin reissu mieheni kanssa kun menee tekemään tilaukset Värisilmästä.Edelleenkin ne olohuoneen ja meidän makkarin tapetit puuttuu ei hajuakaan minkälaiset valitsisi ja keittiön seinän kaakelit ja vessan lattia on valitsematta.Muuten onkin jo aika hyvin mallissaan valinnat. Lapset menee ennen sitä mummolaan ja kun tullaan Ugista isäntä jää puuhommiin isänsä avuksi ja mä varmaan tulen viettämään muutaman tunnin yksikseni tänne kotiin tai ..katsotaan nyt miten mummi jaksaa.Ajattelin sittenkin että jos laittelisin sinä aikana vähän noita uuden kodin varastoon meneviä tavaroita ja vaatteita valmiiksi laatikkoon enkä ottaisikaan rennosti niin kuin aluksi suunnittelin.Saisi käytettyä hyödyksi senkin ajan.Vaikka kyllä mun pitäisi ottaa rennommin aina kun mahdollista..mutta..niin en tiedä.
Huomenta immeiset =)Ihanan kaunis aamu, aurinko paistaa ja luvasa taitaa olla lämmin päivä jopa täällä Raumalla. Tänään ei ole luvassa mitään ihmeellistä ohjelmaa.Mitäköhän sitä lapsien kanssa keksisi Jossain vaiheessa pitäisi kyllä aloitaa pakkaaminen.Se muuttopäivä tulla tupsahtaa muuten niin äkkiä ja mä kun haluaisin , että tavarat on pakattu hyvin ja huolellisesti ja ollaan tehty siihen mennessä kunnon inventaario turhista tavaroista. niitä kun ei enää toiseen varastoon siirretä Eilen käytiin katsomassa Aittatiellä miltä näyttää ja siellä työmies laittelin saunaeristeitä.Hyvältä näyttää. Mulla ei nyt mitään kummempaa tähän väliin ole joten ehkäpä iltasella taas tulen piipahtamaan. Tervehdys!!!Täällä ollaan taas.Matka meni hyvin ja oli oikein mukavaa. Mikäs siellä oli ollessa kun täti (jotta saatte paremman kuvan tädistä voi kertoa, että hän on näyttävä pitkähiuksinen, kaunis opettajatar, ikääkin alle 30 joten vielä hyvin säilynyt) niin jatkan eli hän piti niin hyvää huolta siellä meistä.Kaikkea hyvää syötävää oli tarjolla ja kun tarjouduin keittössä auttamaan hän vaan käski mennä lehtiä lukemaan olohuoneeseen. Mahtava mimmi!!! Käytiin kotieläinpuistossa ja Suomen Tivolissa lapsilla ja oli tosi kivaa!! Täällä isäntä on röhnöttänyt..no ei nyt sentään hänhän oli poikkeuksellisesti viikonlopun töissä ihan omasta tahdostaan ,joten ei kai nyt voi niin sanoa, mutta nauttinut varmasti on hiljaisuudesta ja omasta rauhasta kun eukko ja mukulat ei ole jaloissa huutamassa. Päiviä =)Nyt on hiukset värjätty ja vaaleita raitoja laitettu.Mulla on hiukan kasvatusvaihe nyt menossa niin hiukan vain otettiin huonoja latvoja pois. Aamupäivällä oli neuvola ja siellä tehtiin rakenneultra ja kaikki hyvin. Tyttö siellä sitten taitaa sittenkin olla. Voihan lääkäri erehtyä ja sittenkin mun poikaoloni pitäisi loppujen lopuksi paikkansa, mutta eihän sillä merkitystä.Utelias vain olin ja kysäisin kun oli mahdollisuus. Huomenna on lähtö sinne Kokkolaan ja pitäisi tässä alkaa pakkailemaan. Katsotaan jos vielä illemmalla tänne ehtisin. HelloTänään olin aamupäivän valmistelemassa Joy Nightia.Tehtiin erään Evan kanssa jäätelö-ja limskakioskia.Sellaista sermiä jossa on luukku päällystettiin paperilla ja maalailtiin.Saa nähdä kummonen siitä tulee.Maanantaina vielä jatketaan sen tekemistä. Huomenna on se ultra ja sitten vien lapset mummolaan siksi aikaa kun kahdelta menen uudistamaan pääni kampaamoon Perjantaina lähden lapsien kanssa Kokkolaan mieheni siskon luo.Isäntä jää painamaan ylitöitä viikonlopuksi ,mutta onhan hänellä sitten lekosat oltavat tällä kotona kun saa olla ihan rauhassa ilman lapsia ja vaimoa Kaikkea kivaa tädillä on siellä keksittynä.kyllä lapset on tosi intona!!! Mä aina jännitän ,että jos autoon tulee jotain hämminkiä tuolla tien päällä.Mä kun en osaa edes rengasta vaihtaa enkä kyllä taida siihen alkaakaan tässä siunatussa tilassa vaikka osaisinkin.Täytyy vetä maha sisään ja laittaa minihame päälle niin johan luulisi avuliaita teiden ritareita löytyvän. Ei nyt kyllä täytyy saada tuo neiti hereille kun väkisinkin nukahti tuohon sängylle.Menee muuten iltaunien saanti niin myöhäiseksi. Kerronpa vielä itsestäni enempiMeinaan kun mun pikkusysteri tuolla Johannan sivuilla mainitsi mun moottoripyöräkortistani jonka ajoin..hmmm oliskohan ollut n.8 vuotta sitten (Ja menipä vielä kaikki kerralla läpi ne kolme koetta joita siinä oli) Jep, mä olen sellainen vähän erikoinen kun mussa yhdistyy korkokengät ja naisellisuus ja silti mä tykkään moottoripyöristä ja hurjasta menosta ja haaveena on aina ollut jokin miehinen ammatti kuten poliisi tai ambulanssinkuljettaja..ei tainnut Erjakaan tietää..hih No ,mutta nyt mä olen sitte ihan kotiäiti ja täytyy sanoa, että näin lapsien myötä musta on tullut varovaisempi ja se hurjapää kaahailija-Reija on tuota...jossain raskaushormoonien jyräämänä. Mutta eihän sitä tiedä vaikka sitten kun tulee meillä isännän kanssa 50- villitys niin eikun mies tartsille ja mä ajan omalla motskarillani.Niin sitten kun on talovelat maksettu ja lapsien ylppärijuhlat järjestetty. Vihdoinkin pääsin tänneJotain ihme häikkää näissä msn:n sivuilla kun en millään päässyt aamun jälkeen enää tänne Alkoi jo ihan paikat hakkaamaan ja kylmä hiki kihota otsalle kun vieroitusoireet alkoivat.. No ,mutta nyt vihdoinkin tärppäsi. Tänään käytiin tilaamassa sitten ne meidän keittiökaapistot ja pöytätaso jne. Nyt ne on sitten sellaiset pähkinäpuunväriset tasot sekä runko sekä luonnonvalkoiset sileät ovet joissa vedin on sellainen antiikin värinen (kuparin) hiukan koristeellinen.Olen tosi tyytyväinen ja varmasti tykkään. Eteiseen tulee ihan simppelit peruskaapit sileillä ovilla , valkoisena ja kuparinvärisellä vetimellä ja kaikki makuuhuonekaapistot ovat valkoiset koristeuralliset eli ns.peiliovet. Mulla ei ole oikein kuvia näyttää laatoista eikä tapeteista ,mutta voin selittää näin vain mitä ollaan suunniteltu. Lastenhuoneeseen tulee kahta eri tapettia toinen on kellertävä ja toinen hiukan oranssiin vivahtava.Vierashuoneeseen ja tulevaan Joelin huoneeseeen tulee kahta eri sinisen sävyä.Eteiseen tulee terracotta- väristä klinkkeriä ja valkokuultoista puolipaneelia.Tapetin väri on hiukan vielä avoin. Keittiönlattia on sellaista vaalean hiekan väristä klinkkeriä ja kylpyhuoneeseen tulee näillä näkymin lattia pientä10kertaa 10 laattaa sinertävää laattaa ja valkoista 20kertaa 25 laattaa tulee kylppärin seinille ja suihkun kohdalle seinälle ihan tosi sinistä pientä lasimosaiikkia. Saunaan tulee kuituvaloja kattoon ja kiukaan yläpuolelle laattaa ja laatat yläpuolelle pari kuituvaloa.Saunan lauteet maalaataan sille tehdyllä omalla petsivärillä hiukan tummemmaksi. Takka meillä on valittu sen on Uuniseppien mallistoa ja se pienempi malli eli ei ole täyskokoinen kun tilana on sen verran pieni meidän olohuone-keittiö ettei lämmitysalaa tarvitse olla enempää.Ohessa kuva siitä. Olohuoneeseen ja eteisen pieneen käytävään tulee merbau-laminaattia ja kolmeen makkariin tulee sellaista luonnonvalkoista kuultomaalatun näköistä laminaattia. Tässä nyt jotain pientä osviittaa mitä ollaan tähän mennessä saatu valittua.
No niin täällä jälleenOn niin kiirettä pitänyt ettei ole kunnolla blogiakaan saanut päivitettyä. Voi voi ,kun on niin inhottavaa tämä tapettien ja kaakeleiden valinta Ei vaan ..tosi mukavaa se on!! Just tulin Uudestakaupungista Värisilmästä ja asiat ovat edenneet mukavasti materiaalien valinna suhteen.Löysin ihanan lattiankin keittiöön. Ja sitten kipasin lähikaupasta hakemassa suklaalevyn Saa nähdä kuinka paljon mulla tulee tästä raskaudesta lisäkiloja .No ihan hyvin ne on kahdesta ensimmäisestäkin lähteneet ja ilman laihduttamistakin.Eiköhän ne sitten tästäkin. Joy Nigh -toimintailta lapsille edistyy hyvää vauhtia.Luvassa on lapsille jäätelö- ja limska kiska joista lapset saavat niitä ilmaiseksi hakea.Ja Nikko- autorata, trampoliini ja pomppulinna ja pienille lapsille on saippuakuplien puhaltamispiste. Ihanaa aina nähdä kuinka innoissaan raumalaiset lapset ovat kun kerran kuussa tämä heille järjestetään. Palailen vielä illemmalla tänne.Sitten lisää tarinaa. Nami...Masu täynnä pizzaa Mä olen ihan ihastunut näihin hymiöihin Mä olen ikäväkseni huomannut erään ihan törkeen sivun täällä spacessa.Toivottavasti se sivu laitettaisiin kieltoon Että sitä voikin olla tuollaisia törkeiden asioiden harrastajia ja uuvatteja !! Tästä päivästäHo hoijaa..tänään ollut mulla vähän sellainen vetämätön olo Pesin kaksi koneellista pyykkiä ja lakanat on ulkona kuivamassa ja imuroinkin sentään, mutta silti on vähän höntti olo..toivottavasti en ole kipeeksi tulossa. Lapsien kanssa olin hiekkalaatikolla vähän aikaa, mutta mihinkään en jaksanut kävelemään lähteä.Tässä kun nyt asutaan vielä kerrostalossa mitää aina melkein lähteä kävelemään jonnekin puistoon tai sitten ollaan tuossa hiekkalaatikolla.Muuta virikettä tässä meidän talossa ei lapsille olekaan. No onneksi asia kohta hoituu kun muutetaan rivitaloon Mitäköhän sitä huomenna tekisi..taidetaan lähteä saunomaan mummin ja vaarin luo.Siellä on niin kivaa kun lapset saa leikkiä isolla nurtsilla ja ajella pyörällä ihan rauhassa. Lisäsin pari kuvaa anoppini pihalta.Se on tosi iso piha alue ja tässä näkyy hänen käden jälkeään kun on ihan hurahtanut kukkasiin ja hän on sellainen "taiteilijasielu" Jaahas, pitäisköhän tehdä jotain järkevämpää kun istua tässä... Jatketaan sitten ehkäpä huomenna
Niin taas meni yksi päivä..Lapset kuuntelee Peppi pitkätossua tuolla huoneessaan levyltä...laiska äiti kun ei lue itse kertomuksia..niin taidan olla Tänään lapsien kanssa oli piiiitkällä reissulla ulkona nelisen tuntia oltiin liikenteessä. Lilianille ostin lippiksen ja oli oikein tyytyväinen kun ei enää aurinko häikäissyt. Ja sitten löysin oikein unelmapaikan Cittarista!!! Siellä oli irtokarkit tosi edullisesti 2,99 /kilo!!! Ihmiset oli ihan hulluja siellä.Kauheita pusseja oli niillä... mä sitten ostin miehelleni vaatimattoman kilon irtokarkkeja Hän kun on enempi karkkien perään..IHAN TOSI..en mä niin välitä karkeista..mun tekee mieli sipsejä ja limskaa.Itse asiassa ostin itselleni sit Kartanon perunalastuja ja limppapullon Nyt muuten kävin katsomassa netistä niin mun silmalasit on laitettu tulemaan postitse !!Vihdoinkin saan ne kun mulla on ollut nämä ikuisuuden vanhat pari viikko käytössä ja ei oikein tahdo nähdä näillä mitään ja sen takia päätäkin särkee Ja tuleehan ne peräti maksamaan n.70 e Heh..Lällälläää Jaahas...täytyy mennä se sipsipussi tuhoamaan ja hakemaan vähän turvotusta jalkoihin..ihan kun en turpoaisi tässä kesän aikana tarpeeksi. No, se on sen ajan murhe. Ihana aamu =)Joel tuli aamulla viereeni.Isi on varmaan töissä - sanoo useesti kun huomaa, että minä olen siellä yksin.Niin, isi on taas töissä. Mieheni on kaksivuoro töissä ja nytkin hän jää taas viikonloppuna ylitöihin omasta halustaan. Meillä on kova säästölinja nyt kun kesällä muutetaan sisustamista ja kalustamista varten. Niin, tuo kuva kalloilta meistä on otettu täällä Raumalla merenrannalla.Hienoja maisemia on kyllä ,mutta kun olen kotoisin sisämaasta niin melkein voisin sanoa, että kyllä mun sieluni rauhoittuu ja lepää meidän mökillä järven liplatuksia kuunnellessa.Ja kuinka hienoa on kun aurinko Meri on ehkä mun mielestäni pelottava vaikka huikeita maisemia on kun katsoo korkealta kalloilta.Taivaan ja meren raja kun yhtyy..se on hienon näköistä. Masuvauva siellä välillä möngertää kovasti Joel on toivonut alusta saakka tai itse asiassa on sanonut kuin itsestään selvyytenä , että pikkuveli siellä masussa on.Ja kyllä minullakin on sellainen olo ollut alusta saakka.Katsotaan nyt.. Lilian on kovasti hoitovietin omaava tyttönen ,joten hän on varmasti avuksi minulle vauvan hoidossa.Tai ainakin haluaa olla Kohta pitäisi kauppaa lähteä ja sitten kun isäntä tulee töistä lähdetään tapetteja katsomaan.Eilen kannettiin monta tapettikirjaa kotiin lainaksi ja katseltiin sopivia. Eteiseen löytyi lattialaatat ja tapetti sekä lastenhuoneeseeen ja makkariin yhdelle seinälle tosi upea ja värikäs tapetti.Täytyy jokin vaalea pelkistetty tapetti siihen rinnalle muihin seiniin. Laatat kylpäriin ja vessaan kyllä on ongelma vielä..meillä on ilmeisesti vähän kallis maku kun heti maksaa ihan liikaa kun löytyy sellainen josta tykättäisiin Sellaista tähän aamuun.Ehkäpä vielä palailen illalla tänne. |
|
|