Reija's profile(¯`°•.¸.• ♥ Reija's Spac...PhotosBlogLists Tools Help

Blog


    Helou ja näkemiin

    Sateista tiistaita.
    Toisaalta erinomaista , että sataa kun eilenkin oli ihan joka paikka siitepölyn peitossa. Sellaisia mahdottomia siitepölypilviä oikein oli ilmassa eilen kun käveltiin kerholle.
    Joelilla oli sitten viimeinen kerhopäivä eilen. Keskiviikkona on retkipäivä koko perheelle ja jos Jooa ei jaksa lähteä lapsien kanssa niin jätetään se väliin sillä mulla on pakkaushommia keskiviikkona torstaipäivän Lahteen lähtöä varten.
    Tänään olisi ollut kiva lähteä Evalle.
    Olisi menty lapsien kanssa bussilla sinne ja Jooa olisi tullut hakemaan meidät sitten sieltä kotiin.
    Mutta eikös satanut ja en viitsi lähteä sateessa kävelemään lapsien kanssa pysäkille ja Raumalla olisi ollut vielä jonkun matkaan kävelemistä, että olisi päästy heille.
    Trampoliini olisi siellä odottanut pomppijiaan, mutta mitäs sillä tekee jos sataa.
    Ensi viikolla koitetaan uudelleen.
    Eilen oli palaveria asukkaiden kanssa ja torstaina tuleekin sitten pihasuunnittelija katselemaan tätä etupihaa ja antamaan vinkkejä mitä siitä saisi kivan näköisen.
    Kyllä tästä vielä jotain tulee.
    Pihoista tulee vielä upeat sen verran hienoja suunnitelmia on monilla.
    Nytpä toivottelen mukavaa pitkää vikonloppua niille joilla on mahdollisuus pitää perjantaikin vapaa.
    Täältä tullaan Lahti


    Jatkoa...
    Täällä ollaan Johannan ja Arin luona.
    Ikäväkseni täytyy  ilmoittaa, että spacen päivitys jää nyt totaaliselle tauolle, koska ennen lähtöämme kotoa Jooa yritti erittäin huonolla tuloksella puhdistaa konetta kun se on tökkinyt pahemman kerran viime aikoina. Nyt näyttää siltä, että sitä ei siis vähään aikaan käytetä.
    Kiitos Saaralle muuten viestistä vieraskirjaan. Oli tosi kiva yllätys! Olisipa tosi kiva nähdä sinuakin piiiitkästä aikaa.
    Ja onnittelut naimisiin menon johdosta ja pikkuisen aarten syntymästä
    Olen kuullut Eevan "lievästä" mummoudesta sekoamisesta

    Nytpä siis toivottelen hyvää kesän alkua kaikille vierailijoille ja toivotaan, että tauko ei veny kovin pitkäksi.
    Moiiii

    Comments (3)

    Please wait...
    Sorry, the comment you entered is too long. Please shorten it.
    You didn't enter anything. Please try again.
    Sorry, we can't add your comment right now. Please try again later.
    To add a comment, you need permission from your parent. Ask for permission
    Your parent has turned off comments.
    Sorry, we can't delete your comment right now. Please try again later.
    You've exceeded the maximum number of comments that can be left in one day. Please try again in 24 hours.
    Your account has had the ability to leave comments disabled because our systems indicate that you may be spamming other users. If you believe that your account has been disabled in error please contact Windows Live support.
    Complete the security check below to finish leaving your comment.
    The characters you type in the security check must match the characters in the picture or audio.

    To add a comment, sign in with your Windows Live ID (if you use Hotmail, Messenger, or Xbox LIVE, you have a Windows Live ID). Sign in


    Don't have a Windows Live ID? Sign up

    Caitlinwrote:
    Heips ja mukavaa kesänalkua toivottelen! Toivottavasti saatte koneenne pian kuntoon, että taas päästään lukemaan juttujasi! ♥♥♥
    28 May
    Voi kun itselläkin olisi pieni piha jota laitella...
    Tosin onnistun hädintuskin pitämään hengissä sen ainokaisen huonekasvin jonka omistan!
    Ja olen puutarhurin tytär sentään..=)
    Hauskaa alkukesää tänne!
    25 May
    Johannawrote:
    TERVETULOA!!!!!! Täällä odotellaan jo kärsimättömästi vieraita ;)
    Toivottavasti saatte nyt tuon pihan kuntoon, mutta lohdutukseksi, täällä se vasta kauhean näköistä on. Taitaa olla ilo päästä takaisin omaan pihaan, kun ei sentään ihan kauhea sotku ole vastassa...
    23 May

    Trackbacks

    Weblogs that reference this entry
    • None